en vaan osaa taaskaan sanoin kuvailla kuinka paskana oon itseni takia. Kuinka Taas häpeän olla tässä kropassa. Tänään puhuin hoitajan kanssa siitä ko mua sattuu olla tämmönen. En osaa ees kiittää jos joku sanoo mulle, että oon "kaunis" en voi vaan uskoa siihen. Miksi yhen tapahtuman jälkeen alat vihaa kroppaas niin paljon et ihanko se olis sun pahin vihollinen. kuinka kaikki paha alko pyörii mun pääs. Huoh.. mä luulin et pääsen eroon oksentelusta ja viiltelystä, mutta silti muitten tietämättä vieläki oksentelen ja sit aina pistän feikki hymyn esille.. mä en jaksa olla pirtee, mä en jaksa olla minä, mä en haluu olla mitään.  ja sit ko hoitajat kysy mitä odotan 2 vuoden päästä tapahtuvan sanoin, että en tiedä tulevaisuus ahdistaa. koska tälle hetkellä en usko että mulla on minkäänlaista tulevaisuutta.  Joo kaikki olettaa, että mulla on kaikki päällimmäiseks hyvin, on perhe, poikaystävä ja muutama hyvä kaveri mutta ku en tiiä mikä muo vaivaa.. Mä en osaa ku satuttaa muita. " teen päinvastoin kun käsketään mun pää on mun se on mun pelkään että se räjähtää et sielt kuuluu yhtäkkii pum pum ja pääni sekotin mun pääni sekotin mun pääni sekotin yksinään ulos menin ajatuksii pakenin muistot ne kieltää painajaisiin yöllä heräsin " 

Vittu ku mä en vielkää käsitä, että kuinka paljon yks asia syö sut sisältä paskaks. Mikä hajottaa sut kokonaa. Well... ehkä mulle oli tarkotus käydä niin. että oon niin paskana eikä oo mitään elämänhalua. niiko mulle eräs on sanonut että oon yhtä ruma ku tukiainen, että oon oksettava ja että voin käyttää niitä teriä ja muuten satuttanu pahimmalla tavalla nii onnea vaan hänelle ko on saanu mut tuntee itteni paskaks. ja ei toivotuks. 

well.. mä meen kerää itteni, </3 

Maanantaina mikään ei tuntunu todelta, sekosin ihan täysin... Se tunne iski tyhjästä.. Sinä päivänä tosiaan lukkiuduin vessaan ja otin taas terän esiin.. Ohjaaja koputti oveen mutten suostunut avaamaan. kunnes kuulin että ohjaaja olisi paskonut lukon jos en olisi avannut ovea. istuin hysteerisenä lattialla ja vaan itkin. ( vihaan muiden nähden itkemistä) joten mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa ku avata se ovi.. Sitten mun poikaystävä onneks tuli rauhottelemaan ja mietittiin yhessä ohjaajien kanssa mitä tehdään. Mua lähettiin viemään päivystykseen ja sieltä sitten psykiatriseen osastolle. ( jälkeenpäin mietin kuinka sekasin mä olin sinä hetkenä) Maanantai iltana ohjaaja jätti mut osaston ovelle, hyvästelin mun poikaystävän ja se sattu aivan saatanasti. Siitä sitte tapasin lääkäriä joka kyseli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ehkä sitä oikeasti kiinnosti miten mun asiat on. muistan vaan kuinka paljon vaan nyökkäilin ja änähdin. ( en paljoa sanonut mitään muuta kun " en tiedä" ihan" juujuu" se oli ahistavaa ko se puhu kaikista mun asioista.. )  sen jälkeen katottiin hoitajan kanssa mun matkatavarat. ja sen jälkeen itkin,itkin ja itkin sen mikä musta ikinä lähti.. sen jälkeen silomissä sumeni ja sain paniikkikohtauksen. sain rauhottavia ja nukuin valot päällä mun poikaystävältä saama halinalle kainalossa.  Ensimmäinen aamu Tiistaina tuntu toivottomalta. koska olin jo herännyt viideltä enkä saanut nukuttua, torkuin vain. siihen asti kunnes hoitaja ja joku labra hemmo tulee ottamaan minulta taas verikokeita ( mistä jälkeenpäin huomas että mun arvot olivat huonohkot) Päivän pelastus oli onneks se ko näin mun poikaystävän ja sain taas halia sitä ja pitää kädestä kiinni.. mutta sitte ko se lähti jäin vaa sängylle itkemään koska ei kukaan voi käsittää jos on aidosti rakastunut kuinka sattuu hyvästellä se ihminen. Iltapala ei juuri sen jälkeen maistunut.. olin allapäin oma hoitaja keskustelun jälkeen.. kuulin että mulla on keskivaikea masennus... tunnen että oon vaa sairaspaska jolla on vaan diagnooseja. voisin jakaa niitä vaikka muille.. sitten tulikin jo niin myöhä että oli nukkumaanmeno aika.. pelkäsin sitä niin paljon niitten painajaisten takia että hoitaja oli mun huoneessa siihen asti koska nukahdin..  Keskiviikko aamuna oli jo vähän parempi mieli ko sai kunnolla nukuttua eikä kaikki asiat vaivannu yöllä päätä. keskiviikkona oli joku ryhmä, että otettiin kameroilla ulkona kuvia, se ei ollu musta mitenkään erikoisen kivaa. siedettävää kuitenkin. Parhainta tässä päivässä oli ko näin mun poikaystävän taas. Se toi mulle suklaata ^-^ se piristi tosi paljon ja oli ihana yllätys. mun poikaystävä on oikeaqsti tosi herttanen ko se aina välillä tekee pieniä yllätyksiä, en mä osannu odottaa että se tuo mulle suklaata. Mua ahistaa jos en pääse sen synttäreille. se selviää huomenna mutta silti ahistaa.. koska se on mulle oikeesti tärkeetä että olisin siellä paikanpäällä juhlimassa mun rakkaan synttäreitä. _. toivottavasti kaikki järjestyy oikealla tavalla...  

ainiin pakko lisää kaks biisii mitä kuuntelen henk.,koht syistä koko ajan 

www.youtube.com/watch?v=m6S5lHK2dwM 

" alko tuntuu, että hautaaki samalla kaivaa. Aina ankara itseäni kohtaan, vaikkei heikkouksia itsessäni kohtaa. Ajoin itseni nurkkaan omilla vaatimuksillani, makasin päiviä vaan lattialla tuskissani. Istuin Pariisin taksis, mietin et mä haluisin kuolla. Ajoin hautausamaan ohi, mitä jos maatuisin tuolla. Tottunu olee vahvin aina kaikist, tutut unelmat oli muuttunu painajaisiks. Pelkäsin huomista, en halunnu herää, oli hetkii, kun en mistään mitään tajunnu enää. Itsetutkiskelun kautta mä sain elämästä otteen taas, ilman apuu en ois enää täällä ollenkaan." 

Cheek - niille joil on paha olla 

  Mä en tiedä mitä kertoisin. Mulla menee ihan hyvin tai no hyvin ja hyvin. Mulla on rakastava poikaystävä joka jaksaa huolehtia ja olla tukena. Ku tuntuu et kaikki kaatuu. Se jaksaa tsempata mua eteenpäin ja oon siitä niin kiitollinen että tutustuin niin upeeseen ihmiseen. Menetin ajat sitte tärkeimmän ystävän ja se sattuu. Herään yöllä painajaisiin ja pelkään niitä ihan kuollakseni. 

Miks en ikin kehu itteäni?/ mieti hetki sitä/
Ku joskus yritän kehuu, en vittu keksi mitää/
Kai mä synnyin vaa näin rumaksi ja läskiks/
Kai mul on luotu oleen kaikki duunit aina rästis/
Nyt ku lähtis/ Ja ei ikin tulis takasin/
Kukaa ei jäis kaipaa/ Mä vaan oisin palasin/
Kyl mä tiedän et oon kruunaamaton idiootti/
En tahoo puhuu/ Mä oon tyhmä/ Mitä vittuu ootit?/
Mä olen pimee/ Et nää mua ees auringos/
Tapa mut/ Ei oo tarpeeks voimaa haulikos/
Jos mä saisin kuulla et mä elän päivän/
En pitäs hauskaa mä en tunnust rakkautta/
Kirjotan biisin/ Viimesen sittenki/
Se kertoo siitä miten mä tuun tappaa itteni/  

Mua vituttaa nii paljo, mut dissatkaa vaa lisää
Välil tuntuu ettei jaksais ees enää elää
Ku herää, eikä vieressä oo ketää
Tää kaikki sattuu sydämee, repii mut paskaks
Jos tunnet samoin, ni me ollaa samas laivas
Joka lähtee satamast, ja jättää kaiken taakse 

onko kaikki väärin kysyin sulta kerran? 

Älä pohjalle vaivu jos tuntuu siltä/
että kaikki menee tänää taas iha kätee/
ymmärrä et huomen ei tunnu enää miltää/
no katellaa huomen ni sit senki näkee/ 

Pienessä huoneessa tyttö huutaa
Miksei kukaan voi auttaa ja kuulla
Kun tytön maailma romahtaa
Tyttö miettii miten tätä paskaa enää jaksaa
Yksin huoneessansa yksin aina
Yrittää tappaa sen pahan mikä sisäl painaa
Kysymys vaan kuuluu riittäkö aika
Riittäkö tahto jatkaa ennenku itse on vainaa
Paras ystäväkin lähti ja jäljet jätti
Hänen nimensä on kirjoitettu kauas tähtiin
Jätkäkin petti ja yksin jätti kuoleen
Kunpa joku välittäis vois kääntyy jonkun puoleen
Mut ei kukaan välitä ei kukaan käsitä
Et ei mul oo ketään ja se mun sydämen lävistää 

Ajattelin taas kirjoittaa tai jotain en minä tiedä. Viikonloppu on mennyt täällä ihan hyvin. Paljon tullut huoneessa itkettyä koska on paha olo mut kyllä tää tästä. Oon päässyt kahville ja saanut karkkia x3 Onneks enää pari päivää ja saan nauttia vapaudesta! Mutta ei tää huono juttu ollut ollenkaan.. oon saanut ongelmille apua ja muuttanut tapoja. Oon nukkunut suht hyvin ja saanut syötyäkin. 

Niiko oon sanonu nii mulla ei oo kauheen helppoo ollu ja siks oon ollut tämmönen.. Ne jotka tietää mun salaisuuden ehkä ymmärtävät sen, mä en oo vahva mä vaan yritän taistella <3 mä nään usein painajaisia ja koko tapahtuman mun silmissä. Se on välillä tosi pelottavaa.... itseasiassa todella pelottavaa.-.- Itken nykyään turhistakin asioista. mutta kyllä tää tästä 

mukavaa viikonlopun loppua ja uuden viikon alkua kaikille 

Oon maannu lattialla miettinyt miten täällä selvitään
oon huutanut keuhkot pihalle, on tuntunut ettei pysty hengittää
mut oon täällä vielä
en anna pelon mua koskettaa
ja nyt oon siellä missä muhun ei voi koskeakaan
mut oon täällä vielä
en anna pelon mua koskettaa
ja nyt oon siellä missä muhun ei voi koskeakaan  

Huh jollain ihmeellä mä vaan jaksan kattoo elämän valoisuutta.. vaikka tällä hetkellä tekis mieli itkeä ja parkua etten jaksa, mutta jollain konstilla mä vaan jaksan eteenpäin. Mä en saa nukuttuu, en oo syöny viikkoihin

Mulla on kaikki upeesti, tietenkin

Mut mä toivon sulle oikein paljon onnee
Onpa mahtavaa, kun vaihdoit ruusun uuteen
Entiset ja kuihtuneet voi aina heittää pois
Mä toivon sulle oikein paljon onnee 

Vituttaa, itkettää, ahistaa ja masentaa niin vitun paljon etten löydä tälle tunteelle edes kuvaavia sanoja. Tekis mieli vaan vajota sängyn pohjalle ja jäädä siihen itkemään. tai lukkiutua sinne vessaan taas.  

Pidin kädestäsi kiinni mut sä päästit sen menemään,
nyt seurustelukammo mut se on ohimenevää.
Ku ei nää siivet kantanutkaan kotiin,
se oli iso juttu mä en rakastu moniin.
Nyt oon etäinen ja siks kai arastan,
ehkä pelkään pahinta tai mä vaadin parasta.
Mut siin samassa tullu vastaan rajani,
oon sanonu pahasti niin monta kertaa.
Tää on niin vaikeet ku mikään ei tunnu miltään,
en haluu olla tiellä enkä viedä mitään keltään. 

Elikkä kyseessä on kirja joka kertoo 15-vuotiaan Lillin elämästä. Hänen perhevaikeudet, isän alkoholismi, hyväksytyksi tulemisen tarve ja epävarmuus omasta itsestä ajavat Lillin kohtalokkaaseen kierteeseen, jossa jokainen suupala punnitaan. Tarina lähtee liikkeelle siitä, että Lilli aloittaa koulussa ystävien kanssa herkkulakon panoksena jokaiselta häviäjältä 50e jonka voittaja saa. Vähitellen Lilli karsii muitakin ruokia ja alkaa ihannoimaan laihuutta. Lillin sisko Nani on pikkusiskostaan huolissaan. Lilli urheilee, oksentelee ja pyrkii piilottamaan ruokia vaatteiten taskuun muilta salassa. Lilli päättää ostaa kirjan alussa farkut omaa kokoa pienemmät jotta hän pääsisi ihannepainoonsa. 

Kirja kuvaa hyvin Lillin kurjia perheoloja.  Vähitellen Lilli ei pysty itse hallitsemaan painoaan eikä syömisiään ja sairastuu Anoreksiaan vaikka hyvin kauan väitti olevansa "terve"  Lilli kuvasi hyvin tunteitaan kirjassa. Ja lukijana sain hyvän kuvan kirjan päähenkilöstä Lillistä. Yksi kohtaus oli sellainen, että oli uusivuosi ja Lillin kaverit järjesti bileet jonne vietiin alkoholijuomia. Juhlissa pelattiin Juomapeliä ja Lilli joi niin paljon, että sammu ja hänen sisko Nani ja poikaystävä Tino ilmestyi paikalle vei Lillin ensin terveyskeskukseen ja Nanin ja Tinon kotiin ja ilmoittivat muista Nuorista Sosiaalityöntekijöille.  

Lilli joutui äidinsä käskystä liikuntakieltoon koska painoi pelottavan vähän. Lillin ystävät alkoivat haukkumaan Lilliä ja Lilli pahoitti mielensä siitä täysin.  koska Lillin sisko Nani ilmoitti heistä sossuille, ja siitä tuli sossu ilmoitus. 

Loppuakohden Lilli osallistui Cooperin testiin huijaten oman nimensä JA joutui Ambulanssilla sairaalaan. Sairaalassa hänelle sanottiin, että pääsee pois jos saa painoa lisää 14kg. Lilli ei sielläkään alussa veinannut syödä, piti itseään alipainosta huolimatta lihavana.  

Onneksi loppu oli iloinen Lilli pystyi jatkamaan Elämäänsä, tervehtyi. Sai sairaalassa ollessa kaverin toisesta anoreksiaa sairastavasta nuoresta Lumista. 

Kirja kuvasi hyvin Anoreksian Oireita ja mitä laihduttaminen tekee elimistölle. Kirja ei todellakaan ollut mikään hyvänmielen kirja, mutta itse pidän siitä. Pidän kirjassa siitä miten hyvin asiat on kuvattu, millaisen kuvan saan Lillistä.