heissan taas..

Tuli hirveästi mieli kirjoittaa. 

Taas vaihteeksi asiat sortuu päälle, en tiedä oikein miksi. Kaikki vaan tuntuu hankalalta ( toivon ettei kukaan tuttu löydä tätä) 

viiltelen nykyään ja oksentelen.. se on tää sairas maailma mikä tekee sen sairas minä  

Exsä ajatukset vaan palaa mieleen, enkä kestä-,- haluun ne pois.... 

Muistatko vielä kun me nähtiin ekan kerran/
En muista tarkkaan kaikkee mutta muistan viel sen verran/
Et heti ystävystyttiin ja meillä synkkas hyvin/
Siitä kaikki käyntii lähti kunnes sainkin sut mun syliin/
Kun ensimmäisen kerran sain pitää kädestäs kiinni/
Niin tuntu sillä hetkel kun oisin leijaillu pilviin/
Mä katoin sua silmiin annoit ensimmäisen suudelman/
Sain kokee sen rakkauden alkuhuuman uudestaan/
Se oli niin hieno tunne joka rinnassa/
Sykki joka hetki kaikki tunteet oli pinnassa/
Aina vaan kelasin sua ku istuin himassa/
Tekstasin sulle jotain kaunist joka iltana/
Se oli jännittävää ja samalla ihanaa/
Ja silloin tiesin et tätä ei kukaan voi pilata/
Ensi rakkauden tavoin mun sydän rinnas hakkasi/
Joka ainoo kerta kun sut uudelleen tapasin/ 

kaikki vaan hajoaa 

nyt 

aina 

ikuisesti 

" ehkä kun herään
on kaikki paremmin
ei ole huolta eikä pelkoa
mutta turvallista ja hyvä olla
ehkä ei ole surua
ei pohjatonta alakuloa
ja usvaa jossa kulkea
piiloutuneena itseltään
aina paossa jotakin
kai omia mietteitään"  

tuo runon pätkä kuvaa hyvin mun tunnetta.. "ehkä vielä joskus" kaikki on paremmin... mutta kun ei ole, ei ikinä ole asiat tarpeeksi hyvin.. huoh. miksi ei